Tokaluokkalaisten taideretki

to 24.8.

Jo perinteinen Tokaluokkalaisten taideretki tulee jälleen!

Helsingin juhlaviikot kutsuu yhteistyössä Opetusviraston, Nykytaiteen museo Kiasman, Helsingin kaupunginorkesterin, Musiikkitalon ja Aalto ARTSin opiskelijoiden kanssa kaikki toisen kouluvuotensa syksyllä 2017 aloittavat Helsingin kaupungin koulujen oppilaat opettajineen Taideretkelle jälleen torstaina 24.8.2017. Retkellä päästään tutustumaan kuvataiteen ja musiikin kiehtovaan maailmaan ja tehdään taidetta myös itse. Tavoitteen on tarjota elämys, joka pysyy niin koululaisten, opettajien kuin vanhempienkin mielissä pitkään ja rohkaisee kulttuurin pariin myös jatkossa.

Tokaluokkalaisten taideretken teemana ovat äänimaisemat ja äänenvärit. Taideretki sopii erinomaisesti esimerkiksi koulujen Suomi 100 vuotta -ilmiöjaksojen ohjelmaan. Tapahtumapäivä käynnistyy kokemuksellisella äänitaidepajalla. Pajan konseptin on suunnitellut elektronisen musiikin kanssa työskentelevä taiteilijaduo Pink Twins. Äänitaidepajan ohjaamisesta vastaavat taiteilijaduon lisäksi Kiasman henkilökunta ja Aalto ARTSin kuvataidekasvatuksen opiskelijat. Tokaluokkalaisten taideretki kytkeytyy Kiasmassa 31.3. avautuvaan ARS17-näyttelyyn, joka käsittelee digitaalista murrosta. Tokaluokkalaisten taideretken äänitaidepaja järjestetään Musiikkitalon viherkannella, eikä päivään sisälly museokäyntiä. Keväällä järjestetään ekaluokkalaisille maksuttomia käyntejä ARS17-näyttelyyn Kiasmaan.

Äänitaidepajasta jatketaan taideretken konserttiosuuteen Musiikkitalon Konserttisaliin. Helsingin kaupunginorkesteri, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri, tutustuttaa tokaluokkalaiset sinfoniaorkesterin äänimaailmaan suomalaisen musiikin sävelin. Konsertin johtaa ja juontaa kapellimestari Jan Söderblom.

Lue lisää Taideretkestä ja lataa ennakkomateriaalit »

Ilmoittautuminen Tokaluokkalaisten taideretkelle on päättynyt.

Elisa Helsingin Sanomat Veikkaus
Accenture HOK-Elanto Scandic