Nico Muhly, Teitur & FiBO: Confessions

Samae Koskisen korvalääke

ti 22.8. 19:00

Arjen runoutta ja Färsaarten kaikuja popin rajamailta

Confessions on 14 laulun sarja laulajalle ja barokkiorkesterille. Nico Muhlyn ja Teiturin yhteisteoksen innoituksena ovat hypnoottisen arkipäiväiset nettivideot YouTuben varhaisajoilta. Pienet ja mitättömiltä tuntuvat videolataukset paljastavat yllättäviä seikkoja ympäristöstämme: laulujen aiheena voi olla vaikkapa vasta-avatun tulostuspaperin tuoksun ihanuus. Tulos on yhtä aikaa hauska ja koskettava.

Sukupolvensa merkittävimpiin säveltäjiin lukeutuva Nico Muhly tasapainoilee kiehtovasti taidemusiikin ja popin rajamailla. Barokista ja periodisoittimista innoittunut Muhly on tehnyt tiivistä yhteistyötä muun muassa Björkin, Philip Glassin, Grizzly Bearin, Pekka Kuusiston sekä Antony and the Johnsonsin kanssa. Teitur on färsaarelainen popilmiö, jonka herkkä ja välittömästi tunnistettava ääni sointuu täydellisesti Muhlyn viipyileviin ja runollisiin sävellyksiin.

Confessionsin ytimessä on intiimin kamaripopin ja barokkimusiikin väreilevä jännite. Sarja sai ensiesityksensä Hollannissa vuonna 2008 ja sitä on esitetty esimerkiksi legendaarisessa Concertgebouw-konserttitalossa. Teoksen viime vuonna julkaistu levytys on kerännyt ylistäviä arvioita. Huvilassa Teitur ja Muhly esittävät Confessionsin yhdessä Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa.

Illan avaa Samae Koskisen mainetta niittänyt livebändi Samae Koskisen korvalääke. Rakastetun laulaja-lauluntekijän rehelliset ja runolliset biisit heräävät uudella tavalla eloon korvalääke-kollektiivin kanssa.

Samae Koskisen korvalääke aloittaa klo 19, Nico Muhly, Teitur & FiBO klo 20.30
Ovet avataan klo 17.30.

Huvila-teltan konsertteihin voit ostaa erikoishintaisen Lippu + Eväs -paketin etukäteen!

Muista myös Huvilan VIP-paketit »

Huvilan ikäraja on 18 v. Nuoremmat pääsevät sisään huoltajansa seurassa.

Huvila-teltta

Huvila-teltta

Tokoinranta (Hakaniemi)
Eläintarhantie 8

Huvilan puh.nro. 050 441 6747

Huomio! Pukeutukaa lämpimästi. Teltta ei pidä täysin tuulta.

Huvila-teltta on Juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä. Arkkitehti Roy Mänttärin suunnittelema kokonaisuus on pystytetty vuodesta 1995 vuosittain Eläintarhantielle, Hakaniemen Tokoinrantaan, festivaalin ajaksi. Huvilan ohjelma — herkistä konserteista riehakkaisiin klubi-iltoihin — rikastuttaa Helsingin musiikkielämää. Erityisesti Huvila tunnetaan vahvasta maailmanmusiikin tarjonnastaan sekä entuudestaan tuntemattomampien artistien esittelystä. Vuosien varrella Huvilassa ovat esiintyneet mm. Radiohead, Cesaria Evora, Marc Ribot, Laurie Anderson & Lou Reed, Wilco, Hugh Masekela, Yoko Ono & Thurston Moore.

Huvila on nimensä mukaisesti teltta, joten sääolot antavat oman leimansa teltan konsertti-iltoihin. Teltan ulkopuoliset äänet saattavat kuulua katsomon puolelle. Varaathan lämmintä päälle, sillä elokuun illat voivat olla viileitä. Osassa konsertteja on numeroidut istumapaikat. Huvila-kausi ajoittuu kesän viimeisiin hetkiin, ja sen kunniaksi teltassa tanssitaan useina iltoina!

Konserttiteltan yhteydessä on tunnelmallinen ravintola, jossa voi nauttia elokuun illoista konserttien jälkeenkin. Ravintolapalveluista vastaa Juuri Tapahtumat.

Lipunmyyntipiste ja ravintola avataan klo 17.30. Illan ensimmäisen esiintyjän ja pääesiintyjän välillä on noin 30 minuutin tauko. Elokuun illat voivat olla viileitä, joten varaa mukaan lämmintä päälle.

Huvila-teltan ikäraja on 18 vuotta. Nuoremmat pääsevät sisään huoltajansa seurassa. Ikäraja ei koske lastenkonserttia.

Konsertit alkavat klo 19 ja päättyvät viimeistään klo 22.

Huvilan ohjelmisto 2017 »

Katso Huvilan esittelyvideo »

Saavutettavuus:

Invalidipysäköinti (ilmoitettava tarpeesta konserttia edeltävänä päivänä).

Tapahtumapaikalla esteetön kulku.

Inva-WC.

Ei induktiosilmukkaa.

Katsomossa maadoitettu pistoke.

Katsomossa pyörätuolipaikkoja. Pyörätuolipaikat myydään Ticketmaster Suomessa, puh. 0600 10 800.
Vastaanottajan/vahtimestarin puhelinnumero Huvilalla paikalleohjausasioissa: 050 441 6747 (Kari Reini).

Ekokompassi
Huvila-teltalla panostetaan ympäristönhallintaan ja kestävään kehitykseen, minkä vuoksi sille myönnettiin vuonna 2015 Ekokompassi-sertifikaatti. Ekokompassi on pk-yrityksille ja tapahtumille soveltuva malli, jonka avulla voi aloittaa kestävän ympäristöjärjestelmän kehittämisen. Ekokompassi-sertifikaatin myöntää Helsingin seudun ympäristöpalveluiden Ilmastoinfo.

Lue lisää: www.ekokompassi.fi

×

Konsertissa on numeroidut paikat.

Liput käsittelykuluineen alk. 42 €

Lippu + eväs alk. 53,50 €
VIP-paketti alk. 190 €

Ennakkomyynti: TICKETMASTER SUOMI 

Helsingin juhlaviikkojen liput myyt Ticketmaster Suomi. Kaikki Ticketmasterin välittämät tapahtumat löytyvät www.ticketmaster.fi –sivuilta sekä myös kaikista lippukaupoista.

VERKKOKAUPPA (24 h)

www.ticketmaster.fi

Verkkokaupassa voi ostaa sähköisen eTicket-lipun tai tilata liput postitse (viimeistään 5 päivää ennen tilaisuutta). Lisämaksusta voi tehdä lippuvarauksen, joka lunastetaan lippukaupoista tai R-Kioskeilta.

Käsittelykulut

Lipun hinta sisältää käsittelykulut. Erikseen veloitetaan toimitus- ja maksutapakohtaiset kulut valintasi mukaan.

  • Käsittelykulu 1,00-4,00 €/lippu (riippuen lipun hinnasta)

Toimitustapakohtaiset maksut

– Sähköpostilippu (eTicket):  1,00 € / tilaus
– Postitus: 10 €/tilaus (kotimaa) / 40 €/tilaus (ulkomaat)
– Lippuvaraus 2,50 €/lippu (maksetaan lunastuksen yhteydessä)

LIPPUKAUPPA

Lippukauppojen yhteystiedot ja aukioloajat: www.ticketmaster.fi
Ticketmasterilla on yli 80 lippukauppaa, joista voi sekä ostaa suoraan lippuja että noutaa verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta tehtyjä varauksia.

PUHELINPALVELU Auki ma-la 8-21, su ja pyhäisin 10-18

Puh. 0600 10 800 (1,98 €/min+pvm) tai 0600 10 020 (6,79 €/puhelu+pvm)

Puhelinpalvelussa tehdään lippuvarauksia. Varaus noudetaan lippukaupasta tai R-Kioskilta. Liput voi tilata myös laskulla postitoimituksella viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta.

R-KIOSKI

R-Kioskeista voi noutaa vain jo etukäteen verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta varattuja lippuja.

– Käsittelykulu R-Kioskilla 5,00 € /lippu

NÄIN OSTAT LIPPUSI EDULLISIMMIN

Yksittäiset liput on edullisinta ostaa suoraan joko verkkokaupasta (sähköinen eTicket) tai lippukaupasta.

OVILIPUNMYYNTI

Jos lippuja jää myyntiin ovelle, tapahtumapaikkojen lippukassat palvelevat tunnin ajan ennen kunkin tilaisuuden alkua.

PYÖRÄTUOLIPAIKAT

Pyörätuolipaikat kaikkiin tapahtumiin myydään Ticketmasterin puhelinpalvelusta.
Liikuntaesteisten saattajat pääsevät tapahtumiin maksutta.

KULTTUURISETELI

Ennakkomyynnissä liput voi maksaa Ticketmasterin hyväksymillä kulttuuriseteleillä (Smartum, Virikeseteli, Tyky-Kuntoseteli). Ovimyynnissä kulttuuriseteleitä ei voi käyttää.

Osassa tapahtumia ostorajoitus. Muutokset mahdollisia.

×
Elisa Helsingin Sanomat Veikkaus
Accenture HOK-Elanto Scandic